Sepsi-78 kohtaa sunnuntai-iltana Keskuskentällä vahvasti nousukuntoa esittäneen FC YPA:n Ylivieskasta. YPA pelasi viikko sitten kauden parhaan pelinsä Oulussa kaatamalla OLS:n 0-2. Varsinkin YPA:n keskikenttä jyräsi liikkuvalla ja yritteliäällä pelillään oululaisten vastaavan osan selvästi jalkoihinsa.
Viime kaudella YPA oli Sepsille hankala vastustaja, sillä se voitti molemmat keskinäiset sarjapelit 1-0. FC YPA on totuttu tuntemaan tähän saakka kovana kotijoukkueena. Tällä kaudella saldo näyttää aivan päinvastaista. YPA on onnistunut kotonaan saalistamaan vain yhden pisteen TP-Seinäjoelta, mutta sen sijaan vierasotteluista on vain pelkkiä voittoja. Kolmella voitolla se on selvästi lohkon paras vierailija ja näiden pisteiden turvin tällä hetkellä sarjassa pisteen edellä Sepsiä. Vieraissa ovat kaatuneet FC Lynx, KajHa ja ehkä merkittävimmin viime kierroksella OLS.
YPA jatkaa suurinpiirtein viime vuotisella kokoonpanolla. Menopuolella ei ole merkittäviä pelaajia. Tulopuolelle kirjataan PP-70:stä tullut Olli-Pekka Toikkonen ja ukrainalainen Artem Ahrameev. Joukkueen rungon muodostavat edelleen kokeneet maalivahti Jyri Nieminen, toppari ja joukkueen kapteeni Antti Kukkola, puolustaja Marko Koivuranta, keskikenttäpelaajat Denis Kostynchuk ja Martti Saarela sekä kärkimies Mika Hemmilä. Nuorempia pelimiehiä, joilla on taas viime vuodesta kausi enemmän kokemusta ovat Tomi Honkala, Henri Heikkilä, Joni Pakola, Ville Saxman ja Tapani Yrjölä.
Sepsiltä puuttuu ottelusta kapteeni Jukka-Pekka Salminen hänen saatuaan kolmannen varoituksen Norrvalla-pelissä. Toni Kujala kärsi sen sijaan pelikieltonsa viime ottelussa ja palaa nyt miehistöön. Muilta osin joukkue on pelikuntoinen.
Ottelun erotuomarina esiintyy Johan Holmqvist. Valmentaja Vellun ennakkonäkemykset:
- YPA on pelaava joukkue ja on ollut aikaisemmissa keskinäisissä otteluissa hyvä. Edellisessä ottelussa emme saaneet keskikentän peliä kunnolla toimimaan ja nyt meidän on saatava se paremmin haltuun. Sitä kautta saamme myös riittävästi maalipaikkoja ottelun voittoon. Teemme joitakin paikkojen vaihdoksia, kun J-P:kin on tästä pelistä poissa.
Ottelu on jälleen Veikkauksen Pitkäveto-kohteena n:ro 118. Kertoimien perusteella Sepsiä pidetään hienoisena ennakkosuosikkina. |