Kakkosen C-lohko on alkanut hyvin tasaisena, ainoastaan FC Kiisto on säilynyt tähän saakka pistemenetyksiltä. Muut joukkueet ovat neljän pisteen sisällä eli voitto tulevalla sarjakierroksella vaikuttaa sarjasijoitukseen merkittävästi. Sepsi-78 kohtaa tulevana lauantaina OLS:n, joka on aloittanut sarjan ehkä odottamattomankin hyvin ottaen huomioon monet pelaajamenetykset viime kaudesta.
OLS kohtasi sarja-avauksessaan JBK:n Pietarsaaressa halliottelussa ja peli päättyi 1-1- lukemiin. Toisella kierroksella OLS löi kotonaan sarjanousua tavoittelevan Kuopion Kingsin 3-1. OLS on siis kohdannut jo kaksi etukäteen sarjan kärkipäähän povattua joukkuetta ja ilmoittautunut kahden ensimmäisen pelikierroksen jälkeen kärkitaistoon mukaan.
Sepsi-78:n on ennakkoveikkailuissa odotettu sijoittuvan keskikastin alapäähän useiden pelaajamenetysten vuoksi. Tilalle saadut uudet pelaajat ovat kuitenkin jo nyt osoittaneet, ettei pelin taso ole viime vuodesta kärsinyt. Lisäksi peliaikaa kärkkyvät pelaajat ovat kentälle päästyään osoittaneet, ettei joukkueen panos ole vaihtojen myötä huonontunut. Näillä näkymin Sepsi lähtee täysin terveenä lauantain koitokseen.
OLS menetti viime kauden joukkueestaan kärkinimet Vesa Järvitalon AC Oululle ja ylivoimaisen pistehain Petteri Palosaaren, joka pitää välivuotta. OPS:iin meni viime vuoden valmentajan Timo Salmen mukana Heikki Marjeta, Toni Koskinen, Olli Laukkanen ja Jussi Viljanen. Uusi valmentaja on viime vuonna OPS:a luotsannut Tomi Molin. Tyhjäksi jääneitä pelipaikkoja paikataan omilla junioreilla, muutamalla hankinnalla ja farmiseura AC Oulun pelaajilla. Liigajoukkue AC Oululla on peräti yksitoista ulkolaista laajassa pelaajaringissään, joten apuja on varmasti luvassa OLS:lle. Tällä selittyneekin OLS:n ehkä odottamattoman hyvä sarjan avaaminen. Viime kierroksella mm. AC Oulun kärkimies Titi Essomba vahvisti OLS:a.
Valmentaja Vellun ennakkonäkemykset:
- OLS on varmaan hyvä joukkue, vaikka on muuttunutkin melkoisesti viime vuodesta. Ainakin alkukauden tulokset puhuvat sen puolesta. Lähdemme pelaamaan omaa peliä ja katsotaan pelin aikana tarvitaanko muutoksia. Meillä on nyt joukkue terveenä ja siinä mielessä positiivinen ongelma pelaavan miehistön valinnassa.
Sepsi-OLS pelataan lauantaina klo 16 alkaen Jouppilanvuoren tekonurmella. Ottelun erotuomarina on Jouni Aapajärvi. Peli on Veikkauksen Pitkävedon kohde n:o 14.
Sepsin varakapteeni Petri Hutun arvio Kakkosen C-lohkon kolmannen kierroksen tuloksista:
OPS-jp-Kiisto 1-1
- Molemmilta löytyy maalintekotaitoa ja ottelussa tehdään ainakin nämä maalit. Kiisto on tyytyväinen vieraspisteeseen.
FC Lynx-TP-Seinäjoki 1-2
- Tämä on ennakoitua tiukempi peli. Lynx on hyvä kotijoukkue, mutta vierasvoitto on kuitenkin lähempänä. Peli voi päättyä myös tasan.
Kraft-JBK 1-3
- JBK oli talvella harjoituspeleissä hyvä, kun taas Kraft ei vakuuttanut. Eremenko Sr. järjestelee vierasvoiton.
Norrvalla FF-PS Kemi 0-1
- Ottelu on yllättävän tasainen. Kemi on kuitenkin voittajasuosikki ja voi voittaa koko C-lohkon.
FC YPA-Kings 1-2
- Kings tarvitsisi ehdottomasti voiton tästä pelistä. YPA on kova kotijoukkue, mutta kuopiolaiset punnertavat väkisin niukan voiton.
Sepsi-78-OLS 1-0
- Tiukka peli on tulossa. Meillä on kova puolustus ja otamme sen kautta voiton. Maalin tekijänä on Erkki Taurula.
FC Kipparit-KajHa 0-0
-
Molemmat joukkueet pelaavat säilymisestä Kakkosessa ja molemmat ovat myös pelin jälkeen tyytyväisiä tasapeliin.
|