7.6.2007
TP-Seinäjoki - Sepsi-78 1-1 (0-0)
 
79 min Henri Saranpää
85 min Miika Asunmaa (Jani Asuintupa)
 

Kuten etukäteen oli arvattavissa naapurukset TP-Seinäjoki ja Sepsi-78 kävivät tiukan paikallistaiston torstai-iltana Keskuskentällä. Ottelun taso ei ollut kovin kummoinen, mutta paikallispelille tyypillisiä kiihkeitä kaksinkamppailuja nähtiin koko pelin ajan. Maalitilanteiden perusteella Sepsi oli lähempänä voittoa, mutta kokonaisuutena pelitapahtumien perusteella tasapeliä 1-1 voidaan pitää oikeutettuna. Tämän keskinäisen tasapelin jälkeen Sepsi on edelleen TP:n edellä sarjataulukossa, joten siinä mielessä Sepsi myös pitää tällä hetkellä Seinäjoen jalkapallovaltikkaa hallussaan. Tuskin on muuta järkevää tapaa arvioida tämänhetkisiä voimasuhteita.

Ensimmäinen jakso oli tasaväkistä keskikenttäpeliä, jota sävytti molempien joukkueiden lukuisat syöttöharhat. Näiden takia pelinrakentelu jäi vaillinaiseksi eikä kunnon maalipaikkoja kyetty luomaan. Syöttöpelin vaikeuteen oli varmaan osansa Keskuskentän kuhmuraisella pinnalla. On vaikea pistää palloa nopeasti eteenpäin, kun joutuu keskittymään pomppivan pallon haltuunottoon. Oikeastaan ainut hyvä maalitilanne ensi jaksolla nähtiin, kun Edu ampui läheltä ruuhkasta vasurilla maalin ylähirteen, josta pallo pomppasi maaliviivalle ja siitä ulospäin. Sepsin kannalta oli valitettavaa, että luottopakki Petri Huttu loukkasi jalkansa ja jouduttiin myöhemmin vaihtamaan. Myös maalivahti Colin Burnsin reiden revähtäminen maalipotkussa aiheutti huolta Sepsin alakerralle.

Toisella jaksolla maalipaikkoja tuli enemmän ja ne tulivat enimmäkseen sinipaitaisille. Kuitenkin pelin 79.minuutilla TP-Seinäjoki sai kulmapotkun vasemmalta. Henri Saranpää ampui kierteellä pallon helpon näköisesti suoraan maaliin. Osasyynä maalin syntymiseen oli maalivahti Burnsin yksijalkaisuus, sillä hän ei kyennyt ponnistamaan kertomansa mukaan tilanteessa lainkaan.

TP:n maalin jälkeen Sepsi loi painetta TP:n maalille. Kentälle vaihdettu kärkimies Miika Asunmaa pääsi kertaalleen kokeilemaan hyvästä paikasta, mutta veto vasurilla ei onnistunut. Tämän jälkeen Edu pääsi yksin läpi, mutta hänen nostonsa maalivahdin yli osui kuitenkin maalivahti Tero Kinnuseen sen verran, että seurauksena oli kulmapotku. "Milli" Asunmaa sai viisi minuuttia ennen ottelun loppua vielä toisen tilaisuuden pakki Jani Asuintuvan loistosyötöstä. Tällä kertaa Milli ei erehtynyt, vaan laukaus painui vastustamattomasti etukulmasta sisään.

Pelaaja-arvioinnissa TP:n puolelta on vaikea löytää ketään, joka olisi noussut selvästi yli muiden. Sen takia palkintoraati päätti palkita ruhtinaalisesti kulmapotkussa onnistuneen Henri Saranpään kaikilla mahdollisilla palkinnoilla ja kunniamaininnoilla. Tosiasiassa "Hönö" pysyi pelissä Sepsin keskikentän tarkassa vartioinnissa eikä esittänyt ottelussa mitään erikoista. Suuri osa energiasta suuntautui valittamiseen erotuomarille kaikissa kaksinkamppailuissa. Myöskin velipoika Johannes Saranpää pidettiin tarkasti Mikko Kärjen ja Jukka-Pekka Salmisen toimesta kurissa keskikentällä. TP:n alakerta ja erityisesti hentoiset pakit olivat alituiseen vaikeuksissa fyysisesti vahvan Edun kanssa kaksinkamppailuissa. Kärjessä kävi yrittämässä kolmekin eri pelaajaa saamatta mitään aikaan.

Sepsi ei kyennyt tasapelistä huolimatta peliesityksellään odotettuun suoritukseen. Huonoja syöttöjä nähtiin aivan liikaa ja pelitempo ei noussut toivotulle tasolle. Tähän oli osasyynsä varmaankin kentän epätasaisuudella, mutta sehän oli molemmille sama. Nouseminen tappioasemasta painostuksen jälkeen lopussa tasoihin oli hyvä suoritus ja osoitus jokaisen pelaajan taistelusta joukkueen hyväksi.

Maalivahti Colin Burns teki luotettavasti vähät työnsä, mutta epäonnistui maaliin johtaneessa kulmurissa. Ajakerta oli jälleen rautaa eikä TP saanut oikeastaan yhtään kunnollista maalintekopaikkaa pelitilanteista. Luottotopparipari Jarkko Vesapuisto-Alexei Budko oli jälleen ohittamaton. Jani Asuintupa pakkina pelasi kauden parhaan pelinsä kruununa maaliin johtanut syöttö. Keskikenttää dominoivat fyysisesti vahvat Jukka-Pekka Salminen ja Mikko Kärki. Kärkipelaaja Edu oli näkyvässä roolissa, mutta ei nyt onnistunut maalinteossa. Vaihtomies Miika Asunmaa osoitti jälleen hyvän viimeistelytaitonsa ja jatkossa peliaikaakin lienee luvassa enemmän.

Ottelun erotuomarina toimi vaasalainen Vesa Toivola. Hän piti kiihkeän ottelun ohjat hyvin hallussaan. Mainiona apunaan hänellä oli avustavat erutuomarit. Linjoilla nähtiin liigaerotuomari Jouni Hietala ja Seinäjoen Erotuomarikerhon puheenjohtaja Juha Kallionpää. He helpottivat oleellisesti myös Toivolan onnistumista. Ainut pelaaja, joka menetti ottelussa täysin malttinsa oli TP:n Lasse Männikkö. Hän hermostui vihellyksen jälkeen maassa olleelle Juha Järviselle siinä määrin, että kävi tönäisemässä hänet takaisin maan pintaan. Vastaavista kostoista on useimmiten nähty punaisen kortin heilahtavan. Tällä kertaa Toivola säästi hänet ulosajolta näyttämällä vain keltaista korttia.

Torstai-iltana oltiin jalkapallon kakkosdivisioonan paikallisottelussa. Kuulutusten perusteella olisi luullut, että oltiin vain tietyn liikkeen ja automerkin mainostilaisuudessa, sillä niin yhtämittaisen häiritsevää mainostaminen oli katsojien mielestä.

Nyt on kuitenkin syytä unohtaa mennyt peli, sillä sunnuntaina on edessä jo seuraava koitos Närpiössä ennen lyhyttä kesätaukoa. Kokoonpanomuutoksia tulee varmasti, sillä Edu huilaa seuraavan pelin varoitustilin täyttymisen vuoksi. Lisäksi maalivahti Burnsin ja Petri Hutun pelaaminen on epävarmaa.

- Ottelun alku ei ollut meiltä hyvä, mikä saattoi olla kuitenkin merkkinä turhasta jännittämisestä paikallispelissä. Onneksi me nousimme kuitenkin tasapeliin TP:n onnekkaan maalin jälkeen. Jos olisimme saaneet ensimmäisen maalin, olisin ollut pettynyt tasapeliin. Tässä tilanteessa tasapeli on kuitenkin tyydyttävä tulos. Tällä kentällä on tosi vaikeaa pystyä hyvään syöttötyöskentelyyn. Naapurin valittaminen nytkin pelin jälkeen siitä, että tulos olisi toisenlainen, jos heillä olisi kaikki miehet terveenä, alkaa jo kyllästyttää, totesi valmentaja Veli-Matti Latosaari.

Sepsin kokoonpano: Colin Burns; Jani Asuintupa, Alexei Budko, Jarkko Vesapuisto, Petri Huttu (45. min Erkki Taurula); Juha Järvinen (85. min Ville Kukkanen), Jukka-Pekka Salminen, Mikko Kärki (), Marko Huttu (71. min Miika Asunmaa); Edu Anyamkyegh ().

© 2005-2007 Sepsi-78