8.8.2007
Sepsi-78 - TP-Seinäjoki 1-0 (0-0)
 
63 min 1-0 Mikko Kärki rp.
 

Sepsi-78 otti niukan, mutta ansaitun 1-0 voiton paikallispelissä TP-Seinäjoesta. Kohtalaisen runsaslukuinen yleisö oli seuraamassa helteisessä säässä Seinäjoen jalkapalloherruuden siirtymistä pitkästä aikaa nyt kotijoukkueena esiintyneelle Sepsille.

Ottelun ainoa maali näki ilta-auringon valon toisen jakson puolivälissä, kun Marko Hutun kaatamisesta tuomitun rankkarin loisto-ottelun pelannut Mikko "Jannu" Kärki ampui varmasti Tampereelta tutun maalivahdin Tero Kinnusen ohi alakulmaan.

Sepsi lähti otteluun varmasti TP:n yllättäneellä kokoonpanolla, sillä aloituksessa nähtiin 15-vuotias Henri-Matias Latosaari ja aikaisemmin vähälle peliajalle jäänyt Jukka Yli-Renko. Molemmat kiittivät luottamuksesta ja olivat taistelevalla asenteellaan täysin muun joukkueen tasolla. Sepsistä ei heikkoa lenkkiä löytynyt ja siinä oli varmasti yksi voiton perusta. Maalivahti Colin Burns pelasi luotettavasti koko pelin ja esitti toisella jaksolla yhden loistotorjunnan. Alakerta oli kokonaisuudessaan hyvä. Suurin ero joukkueiden välillä löytyi keskikentältä, jossa Sepsi oli hallitsevampi. Maestrona hääri maalin tehnyt Mikko Kärki. Valmentaja Vellu Latosaari osoitti taktista kypsyyttä heittämällä vikkeläkinttuisen Petri Hutun kiusaamaan TP:n toppariparia. Pete olikin vaikeasti pideltävä TP:n maalinedustalla ja hänen pysäyttämisessään jouduttiin käyttämään pari kertaa kovia otteita.

TP-Seinäjoki vaikutti pelissä jotenkin haluttomalta. Hyvällä syyllä voidaan sanoa Sepsin suuremman voitontahdon ratkaisseen lopputuloksen. TP:stä on vaikea nostaa ketään muita paremmaksi. Vaikutti, että eniten joukkue kaipasi keskikentälle todellista pelintekijää. Siinä mielessä oli ehkä Sepsin onni, että Saranpään veljekset tulivat niinkin myöhään vaihdosta kentälle. Maalivahti Tero Kinnunen haparoi yllättävästi etenkin ensimmäisellä jaksolla. Alakerran paras oli Lasse Männikkö. Keskikentällä lähimpänä tasoaan pelasi Jarkko Mäki-Maunus. Kärjen vaarallisin oli Mikael Muurimäki ja myös toisella jaksolla Abdullahi Danjouma toi uutta säpinää hyökkäyksiin.

Ottelun erotuomarina esiintynyt Jouni Aapajärvi vihelsi selvästi paremmin kuin etukäteen odotettiin. Linja oli pikkutarkka, mutta täysin tasapuolinen. Mitään pelättyjä ylilyöntejä ei nyt esiintynyt.

Voittonsa ansiosta Sepsi tukevoitti asemiaan keskiryhmän yläpäässä. Tästä on hyvä jatkaa pistemetsästystä. Tämän ottelun parasta antia oli voiton lisäksi se, että peli kulki melko mallikkaasti. Samanlaisella asenteella ja pelaamisella pistepottikin tulee varmasti kasvamaan vielä roimasti. Kauden päätös sitten näyttää, minkälaiseen sijoitukseen se riittää.

Seuraava peli on jo ensi lauantaina Oulussa OLS:a vastaan. Joukkueen koostumus tulee taas muuttumaan, sillä aikaisempien kahden keltaisen kortin omaavista pelaajista virhetili täyttyi nyt Alexei Budkolla ja Marko Hutulla. Hyvähenkisessä joukkueessa näyttää kuitenkin olevan aina kelvollisia paikkaajia.

- Pojat kokosivat loistavasti itsensä edellisen pelin tappion jälkeen. Mieluummin otankin voiton tästä paikallispelistä kuin Lynxiltä. Kolmen pisteen lisäksi paikallispelistä saa aina jotakin extraa. Nyt kaikki pelasivat hyvin ja täytyy kiittää pelaajia hyvästä asenteesta. Tiesin etukäteen, ettei meillä tule olemaan hätää, kunhan vain pelataan niin kuin osataan. Hyökkäyspäässä meidän pitää vielä pystyä maltillisemmin rakentamaan peliä viimeistä ratkaisevaa syöttöä hakien, tyytyväinen valmentaja Vellu Latosaari totesi.

Sepsin kokoonpano: Colin Burns; Jani Asuintupa, Alexei Budko (), Jarkko Vesapuisto, Erkki Taurula; Mikko Kärki (), Henri-Matias Latosaari (45 min Juha Järvinen), Marko Huttu (), Toni Kujala (); Petri Huttu (75 min Miika Asunmaa), Jukka Yli-Renko (51 min Edu).

© 2005-2007 Sepsi-78