Sepsi-78:n tuloksellisesti huonot ottelut saivat jatkoa lauantaina, kun kotijoukkue FC YPA otti selvän 3-0 voiton vaisusti esiintyneistä sinipaidoista. YPA oli pelissä kaikessa juuri numeroiden verran parempi.
YPA hallitsi peliä alkuminuuteista lähtien ja ansaittu johtomaali tuli vartin pelin jälkeen. Oikealla laidalla terhakkaasti esiintynyt Joni Pakola viimeisteli Sepsin alakerran virheestä 1-0. Ensimmäisen jakson lisäajalla ikiliikkuja Mika Hemmilä pääsi karkuun ja taululle muuttuivat numeroiksi 2-0. Hyvän pelin pelannut Pakola teki ratkaisevan 3-0 osuman, kun toista jaksoa oli pelattu 15 minuuttia. Tätä ennen toisen jakson alussa Sepsillä oli etsikkoaikansa, mutta hyvistäkään paikoista ei palloa saatu maaliin.
Sepsi pelasi oudolla kokoonpanolla useista poissaoloista johtuen. Alakerrassa vain jalkavaivainen Jarkko Vesapuisto oli omalla paikallaan topparina. Parhaiten alakerrassa onnistui toisena topparina pelannut Jani Asuintupa, jonka peliasenne oli joukkueen parasta. Eniten vaikeuksia oli Pasi Hunnakolla liukkaan Pakolan pysäyttämisessä. Toisella jaksolla pakiksi tullut Tuomo Känsäkoski onnistui paremmin. Keskikentän peli ontui eniten. Sieltä ei onnistujia löytynyt, vaikka Jukka Yli-Renko saikin sääli Veikkauspisteen kotiraadilta. Edu pelasi ensi jakson kärjessä pirteästi, mutta jalkavamman takia vaihdettiin pois toiselle jaksolle. Tilalle tulleelle Miika Asunmaalle syntyi parhaat maalintekopaikat, mutta viimeistelystä puuttui tarvittava osoite.
YPA:lla on tasainen miehistö, josta tällä kertaa erottuivat parhaiten edukseen maalintekijät Pakola ja Hemmilä.
Sepsin valmentaja Veli-Matti Latosaari ei kehuja pelin jälkeen jaellut.
- Tämä oli meiltä selvästi huonompi peli kuin edellinen Kiisto-ottelu. Kukaan ei oikein halunnut ottaa riittävää vastuuta pelinrakentelusta ja kautta ottelun nähtiin ennätysmäärä harhasyöttöjä. Huonon syötön jälkeenkin annettiin vastuu alempana olevalle pelaajalle eikä yritettykään paikata omaa huonoa suoritusta. Tämä oli meiltä tosi huono peli. Ei tässä voi oikein mennä poissaolojen taaksekaan, sillä nythän aikaisemmin vähemmälle peliajalle jääneet saivat taas mahdollisuuden osoittaa kuuluvansa joukkueen pelaavaan miehistöön. Apuja ei kuitenkaan heistä löytynyt, mutta ei paljon myöskään niistä, jotka ovat saaneet kauden mittaan pelata enemmän. Toivottavasti lasaretti pienenee jo seuraavaan kotipeliin ja saamme mukaan lisää pelaajia.
Sepsin seuraava peli on ensi lauantaina, jolloin vastaan tulee tällä kierroksella selvän 7-1 voiton Lynxistä ottanut Närpiön Kraft. Tuolloin olisi jo aika katkaista kolmen ottelun mittaiseksi muodostunut tappioputki.
Sepsin kokoonpano: Miikka Kalliomaa; Pasi Hunnakko, Jani Asuintupa( ), Jarkko Vesapuisto, Toni Kujala; Henri-Matias Latosaari (59 min Tuomo Känsäkoski), Jukka-Pekka Salminen ( ), Juha Järvinen ( ), Jukka Yli-Renko, Marko Huttu; Edu (45 min Miika Asunmaa). |