18.8.2007
Sepsi-78 - PS Kemi 2-2 (0-0)
 
47 min 0-1 Alexander Bakaev
48 min 0-2 Arto Hakala
60 min 1-2 Jukka-Pekka Salminen rp.
77 min 2-2 Juha Järvinen
 

Sepsi-78 sai lauantaina vastaansa märälle ja tuuliselle Keskuskentälle sarjakärki PS Kemin. Pelissä päädyttiin 2-2 tasatulokseen ja Kemi menetti piikkipaikkansa OPS:lle. Kahden maalin johdon ja sarjan kärkipaikan menettäminen oli pitkän matkan tehneelle Kemille varmaan pettymys, mutta toisaalta se voi olla tyytyväinen saamaansa pisteeseen. Kotijoukkue Sepsi oli nimittäin pelissä kokonaisuutena jonkin verran hallitsevampi ja omasi paremmat maalintekopaikat.

Ensimmäinen puoliaika oli melko selvästikin Sepsin hallintaa. Lyhytsyöttöpeli ja pelaaminen laitojen kautta onnistui ajoittain hyvinkin näyttävästi. Laidoilta tulleisiin keskityksiin ei vain löytynyt maalin edestä riittävästi voimaa ja päättäväisyyttä ja niinpä Kemin maali säilyi koskemattomana. Jakson paras paikka siirtyä johtoon syntyi kotijoukkueelle 32. minuutilla, kun kärkimies Edu pelattiin aivan vapaaksi rangaistuspisteen kohdalle. Nosto maalivahdin yli meni kuitenkin myös hieman yläriman yli. Kemin ainut pelitilannepaikka tehdä maali oli kärkimies Savolaisen 25 metristä lähtenyt kaukolaukaus, jossa oli kuitenkin huono osoite.

Heti toisen jakson alkuun sattui sitten kotijoukkueelle todella synkkä kaksiminuuttinen. Pelaajien ajatukset olivat vielä hyvässä ensi jaksossa tai kopissa, sillä Kemi pääsi tekemään kaksi helponnäköistä pikamaalia. Kemin kärkipelaajien merkkaaminen epäonnistui maalin edessä ja Aleksander Bakaev sekä Arto Hakala siirsivät vierasjoukkueen jo turvallisen tuntuiseen 0-2 johtoon. Kemillä oli tuuriakin maalien teossa, sillä avausmaali meni maaliin maalivahti Colin Burnsin käsien ja toinen jalan kautta. Sepsin hyvä peliote kuitenkin onneksi säilyi takaiskuista huolimatta. Tasoituksen tekemiseen tarvittiin tosin erikoistilanteita. Käsivirheestä tuomitusta rankkarista kapteeni Jukka-Pekka Salminen kavensi varmasti 1-2. Varttia myöhemmin Kemin maalivahti kaatoi hieman kuudentoista ulkopuolella Juha "Suke" Järvisen, joka itse upotti vaparin upeasti oikeaan yläkulmaan. Sepsi sai vielä heti perään toisen vaparin samasta paikasta, mutta nyt Suken laukaus osui muuriin.

Kotijoukkue Sepsi pelasi hyvän ottelun ja esitti ajoittain hyvinkin nautittavaa syöttöpeliä. Tämäkin ottelu osoitti, että se on pelillisesti sarjan kärjen tasoa. Piste-ero kärkeen syntyykin lähinnä ailahtevaisuudesta sekä ottelun sisällä että pitkän sarjan kuluessa. Useat loukkaantumiset ja muut poissaolot ovat tietenkin vielä sekoittamassa melko kapeaa materiaalia.

Maalivahti Colin Burnsia ei voi syyttää Kemin maaleista, sillä niin vapaista paikoista ne päästiin tekemään. Alakerta pelasi taas hyvin toisen jakson alkua lukuunottamatta. Pakit Jani Asuintupa ja Erkki Taurula tukivat lisäksi ylösnousuillaan hyvin hyökkäystä. Keskikentän pohjalla JP Salminen oli totuttu raataja hyvillä katkoillaan ja linkki Juha Järvinen pelasi kokonaisuudessaan hyvän ottelun. Upean vaparimaalin tehnyt Suke myös palkittiin kotijoukkueen parhaana. Parhaimmat maalipaikat järjestelivät Hutun veljekset.

PS Kemi oli tasainen joukkue, kuten sarjan kärjessä olevalta sopii odottaakin. Paras oli tyylikäs karkimies Bakaev, joka on Kemille todellinen ulkolainen vahvistus. Maalivahti Sami Mäkipörhölä on taas alakerran viimeinen lukko, johon joukkue voi luottaa.

Ottelussa tuomarina nähtiin aikaisemmista peleistä tuntematon jyväskyläläinen Paavo Kriktilä. Hän oli miellyttävä tuttavuus. Pelin hallinta oli koko ajan varmoissa käsissä.

Tasapeli oli Kemille varmaankin suurempi pettymys kuin kotijoukkueelle sarjatilanteen vuoksi. Sarja on kuitenkin niin tasainen, ettei mikään kärkijoukkueista säily jatkossakaan useilta pistemenetyksiltä.

- Ajattelin etukäteen, ettei Kemi tule saamaan tästä pelistä helppoja pisteitä ja niinhän siinä kävi. Harmittaa vain, kun pojat eivät saa kovasta työstä tämän suurempaa palkintoa. Kemi ei ihmeitä esittänyt, mutta niillä on sen verran hyvät kärkimiehet, että ne pystyvät ratkaisuihin, vaikka joukkueen peli ei niin hyvää olisikaan. Bakaevin kaltaisen kärkimiehen varmaan ottaisivat kaikki Kakkosen joukkueet mielellään riveihinsä. Ensi viikko täytyy parannella pelaajien vammoja ja harjoitella tulevaa Norrvallan kaatoa, tuumi osittain pettynyt valmentaja Veli-Matti Latosaari.

Sepsin seuraava peli on ensi lauantaina, jolloin kotiareenalle tulee Vöyrin Norrvalla FF.

Otteluraportti PS Kemin sivuilta, jossa myös linkki maalikoosteeseen.

Sepsin kokoonpano: Colin Burns; Jani Asuintupa, Alexei Budko, Jarkko Vesapuisto, Erkki Taurula; Toni Kujala, Jukka-Pekka Salminen, Juha Järvinen, Petri Huttu (80 min Miika Asunmaa), Marko Huttu; Edu (80 min Jukka Yli-Renko).

© 2005-2007 Sepsi-78