Vaasan Kiisto otti selkeän 5-1 voiton Sepsi-78:sta perjantai-iltana Kaarlen kentällä. Vaikka loppulukemat olivat selvät, ei Sepsi pelillisesti ollut kuitenkaan kotijoukkuetta jäljessä. Kohtaloksi koituivat omat virheet, joista Kiisto armotta rankaisi.
Ensimmäinen jakso oli kokonaisuudessaan Sepsin hallintaa. Varsinkin ensimmäisen puolen tunnin aikana pääsivät Marko Huttu, Edu ja Toni Kujala kukin vuorollaan kokeilemaan Kiiston maalivahti Peter Kaupin näppien pitävyyttä. Lähimmäksi maalia pääsi "Make" Huttu, jonka laukaus pomppasi kahden tolpan kautta takaisin kentälle. Puolen tunnin pelin jälkeen Kiisto kuitenkin rankaisi kahdella helpolla maalilla. Ensimmäinen tuli kulmapotkusta ja toisen lahjoitti Sepsin puolustus karkean virheen seurauksena. Ensimmäinen maali aiheutti Sepsin pelaajien voimakkaan protestoinnin, sillä pallo pomppasi kulmapotkusta Sepsin puolustajan päästä takaisin kentälle. Linjamies näytti kuitenkin pallon käyneen kokonaan maalin sisällä. Tauolle mentiin kotijoukkueen johdossa 2-0, mikä tuntui pelitapahtumiin nähden epäoikeudenmukaiselta.
Toisella jaksolla Sepsin pelaajien liike ei ollut enää yhtä hyvää kuin ensi jaksolla. Kiiston seuraaviin maaleihin tarvittiin kuitenkin taas Sepsin avustusta. Kiisto pääsi virheistä helposti tekemään kaksi lisämaalia. Edu kavensi jakson lopulla vielä 4-1 kovalla laukauksella maalin kattoon. Pekka Liukkonen viimeisteli viimeisellä minuutilla Matti Lammen syötöstä loppulukemat 5-1.
Rumasta tappiosta huolimatta ei Sepsin pelaajia voi syyttää nyt yrityksen puutteesta. Varsinkin ensimmäinen jakso oli hyvää peliä, mutta luoduista paikoista vaan ei saatu maaleja. Toisella jaksolla taisi jo vaivata uskon puute epätoivoisessa takaa-ajoasemassa. Maalivahti Miikka Kalliomaa pelasi kauden toisen ottelunsa ihan kelvollisesti, vaikka toisella jaksolla pelaamattomuus ja vähäiset harjoitukset näkyivät otteissa. Alakerran paras oli hyviä nousuja tehnyt Erkki Taurula. Keskikentän paras oli palkinnon pokannut Juha Järvinen. Edu oli pirteä kärjessä.
Kiiston paras pelaaja löytyi maalin suulta, sillä Peter Kauppi piti joukkuetta pystyssä ensimmäisen puolituntisen aikana. Muita palkittuja olivat kahden maalin tekijät Jonas Nygård ja Pekka Liukkonen.
Ottelun tuomitsi hyvin viime tipassa tuomariksi vaihdettu Vesa Toivola.
- Ironista kyllä, mutta olen selvästä tappiosta huolimatta jokseenkin tyytyväinen poikien pelilliseen panokseen tässä ottelussa. Asennetta löytyi selvästi paremmin kuin Norrvallaa vastaan. Emme vain saaneet maaleja hyvistäkään paikoista ensi jaksolla. Mielestäni olisimme hyvin voineet johtaa ensi jakson jälkeen esimerkiksi 3-1. Toisella jaksolla autoimme sitten Kiiston selkeään voittoon. No, ei tässä voi kuin alkaa valmistautumaan taas seuraavaan peliin YPA:aa vastaan ja ottaa sieltä pisteitä, saneli valmentaja Veli-Matti Latosaari. Sepsin seuraava peli on viikon kuluttua Ylivieskassa YPA:aa vastaan.
Otteluraportti Kiiston sivuilla >>>. Sepsin kokoonpano: Miikka Kalliomaa; Jani Asuintupa, Petri Huttu ( ), Jarkko Vesapuisto, Erkki Taurula; Toni Kujala (77. min Pasi Hunnakko), Mikko Kärki, Juha Järvinen ( ), Jukka Yli-Renko (45. min Henri-Matias Latosaari), Marko Huttu (70. min Miika Asunmaa); Edu. |