Sepsi-78  98/97 –juniorit turnausvoittoon Ilmajoen Netikassa 24.04.2010

 

 

Turnaus pelattiin koleassa ja tuulisessa säässä Ilmajoen keskuskentällä. Pojat oli ilmoitettu pelaamaan vuotta vanhempien -97 syntyneiden sarjaan, toki mukana oli myös kolme 97-syntynyttä pelimiestä. Tällä tavoin saatiin jo tuntumaa isolta kentältä, joka on sitten vastassa kun piirisarjapelit alkavat osalle 98-syntyneille pojista, jotka pelaavat oman sarjan lisäksi vuotta vanhempien sarjaa. Pelejä ainakin kesällä luulisi riittävän. 

 

Ilmajoelle startattiin heti aamuselta klo 7:30 Mäkkärin pihasta. Lohkoja oli -97 sarjassa kaksi. Lohkossa A pelasi Sepsin lisäksi, FC Komu ja Lapuan Ponnistus. Lohkossa B Jalas P13, VIFK Blue sekä turnausjärjestäjäseura IK. Ensimmäinen koitos oli klo 9:00 Lapuan Ponnistusta vastaan, jolle hävittiin vaivaisella maalilla 0 - 1. Vähän oli pojilta vielä kankeaa pelaamista, tiedä sitten johtuiko hyisestä ilmasta vai mistä. Seuraava peli oli heti vajaan tunnin kuluttua FC Komua vastaan. Peli kulki jo suhteellisen mukavasti ja siitä tulikin komea voitto 1 – 3. Sitten olikin jo makaroonilaatikon vuoro kunnantalolla. Seuraavan kahden tunnin aikana sitten selvisi sekin asia, että Sepsin pojat ovat taistelemassa turnauksen kirkkaimmasta mitalista Lapuan Ponnistuksen hävittyä yllätyksellisesti FC Komulle  0 – 1.  Sepsi-78 oli näin ollen lohkovoittaja paremman maalieron turvin.  Kultakamppailuun tuli vastaan B-lohkon voittaja VIFK Blue, joka kaatui numeroin 1 – 0 ja kultamitalijuhlat voi alkaa …

 

Valmentajan kommentit: Kiitos kaikille osallistuneille pojille hyvästä taistelusta. Aloitimme turnauksen vähän takkuisesti, mutta sitten peli-ilo alkoi löytyä. Saavutimme hienon turnausvoiton joka maistuu tässä vaiheessa kautta varmaan kaikille yhtä makealta. Tästä on hyvä jatkaa ja parantaa pelaamista kauden edetessä. Voitot ovat aina mukavia, mutta tärkeintä kaikesta on saada edustaa joukkuettamme ja pelata sen eteen hyviä pelejä. Kiitos myös huollolle ja taustajoukoille.

 

Fair Play -pelaaja Joona Rantanen ja joukkueen sisältä valmentajat palkitsivat Mikael Martoiksen ja Janne Särkelän.

Maalintekijät: Mikael Kytölä, Janne Autio, Niko Metsänranta

 

Lopulliset sijoitukset:

1. Sepsi-78

2. VIFK Blue

3. Lapuan Ponnistus

4. Jalas P13

5. FC Komu

6. Ilmajoki IK