1.8.2006
Närpiön Kraft-Sepsi-78
 

Kakkosen lohko C:n syyskierros käynnistyy keskiviikkona 2.8. Sepsi-78 kohtaa tuolloin Närpiössä Kraftin. Sepsi ponnistaa sarjan toiselle kierrokselle kuudennelta sijalta, kun taas kotijoukkue Kraft on neljänneksi viimeisenä vain yhden pisteen edellä putoamisviivan alapuolella olevaa TUS:a. Kraftin ahdinkoa lisäsi viime kierroksella juuri TUS ottamalla siltä kolme pistettä lukemin 4-1. Sepsiä alkukauden edustanut ja vähälle peliajalle loukkaantumisten takia jäänyt Tuomo Känsäkoski viimeisteli tuossa ottelussa kaksi maalia. Sitä ennen Kraft voitti kuitenkin kotonaan Kiiston 3-1.

Joukkueet kohtasivat tämän kauden ensimmäisessä sarjaottelussaan Jouppilanvuoren tekonurmella keväällä ja ottelu päättyi 1-1 molempien maalien tullessa toisella jaksolla. Tuossa ottelussa Sepsi oli selvästi parempi ensimmäisellä pelijaksolla, kun taas Kraft hallitsi toista jaksoa. Sepsin maalin teki Marko Huttu Henri Saranpään vapauttavasta syötöstä. Vieraiden tasoituksen viimeisteli Alexandru Marca.

Kevään kohtaamisesta joukkueiden kokoonpanot ovat vain vähän muuttuneet. Kraft on saanut takaisin hyökkäykseen Zoran Bogesicin, joka on edustanut Suomessa myös RoPS:a Veikkausliigassa v. 2003. Bogesic on 32-vuotias kokenut kärkimies ja tehnyt tällä kaudella pelaamassaan neljässä sarjaottelussa neljä maalia. Kraft vahvisti myös alakertaa 22-vuotiaalla toppari Tomislav Knezekillä, joka kuitenkin loukkasi heti jalkansa eikä ole vielä pystynyt pelaamaan. Sepsiin on liittynyt Bogesicin hyvä tuttu Zoran Peic, joka edusti seuraa myös viime kaudella.

Kraftin voimahahmoja kauden peleissä ovat olleet maalivahti Vladan Zlatkovic, topparit Miroslav Rajkovic ja Kristian Sillanpää sekä keskikentän Nijaz Sarajlija ja Alexandru Marca. Karl-Johan Simons on viimeistellyt Kraftin parhaana viisi maalia tällä kaudella.

Sepsiltä ovat poissa ottelusta brassi Vitao varoitustilin täyttymisen takia, Henri Saranpää, Eero Taipalus, Jani Asuintupa ja Samuli Mäenpää. Tuomo Känsäkoski pelaa TUS:ssa lainassa.

Ottelu Kraft-Sepsi-78 alkaa keskiviikkona klo 19.00 Närpiön Mosedalin kentällä.

Luiz Antonion ennakkonäkemykset:

- Varmasti ei tule taaskaan helppoa peliä. Kraft pelasi meitä vastaan keväällä ihan hyvin ja se on saanut sen jälkeen hyviä vahvistuksia. En tiedä, miksi se on saanut tähän mennessä niin vähän pisteitä. Meiltä on paljon pelaajia poissa, mutta yritämme pärjätä niillä, jotka ovat käytettävissä.