4.8.2006
Sepsi-78 - OPS-jp
 

Sepsi-78 kohtaa lauantaina kotonaan selvää nousukuntoa esittäneen OPS-jp:n Oulusta. OPS on perinteikäs jalkapalloseura, sillä se kuului Suomen jalkapalloeliittiin 1970- ja -80-luvuilla voittaen kaksi kertaa Suomen mestaruuden. Oululainen FC Dreeverithän pelaa tällä kaudella OPS-jp nimellä Kakkosen C-lohkossa.

OPS on esittänyt viime peleissä parantuneita otteita, sillä viime keskiviikkona sarjajohtaja GBK kykeni vain vaivoin voittamaan sen Oulussa 1-2. OPS johti vielä tauolla 1-0 ja yritti tosissaan metsästää sarjajohtajan päänahkaa. Sitä ennen se kaatoi PS Kemin 2-1 ja Virkiän 3-0. Sarjasijoitus on nyt kymmenes kuudellatoista pisteellä neljä pistettä Sepsiä jäljessä. OPS on solminut farmisopimuksen jo keväällä Ykkösen AC Oulun kanssa, mutta toistaiseksi avut ylempää ovat olleet melko vähissä.

Joukkueiden välinen kevätkierroksen ottelu päättyi Sepsin voittoon 2-1. Tuossa ottelussa Sepsin maalit teki J-P Salminen ja Juha-Jaakko Ulvila, molemmat kulmapotkuista. OPS:n maalin viimeisteli Marko Yliniemelä.

Viime kaudella Sepsiä edustanut Stanley Festus liittyi keväällä OPS:n riveihin velipoika Chijijoke Festuksen kanssa. Stan The Man on pystynyt tällä kaudella pelaamaan reisivamman takia vain kahdessa sarjapelissä ja ilmeisesti hänen kautensa on ohi. Pikkuveli "Jokke" on sen sijaan nähty sekä keskikentällä että kärjessä. Maalissa ovat vuorotelleet Tapio Tillman ja Mikko Siivikko. Alakerta on yleensä pelannut kokoonpanossa Heikki Halmet - Juho Meriläinen - Jukka Korhonen - Jussi Äijälä. Keskikentän miehistö löytynee nimistä Jani Hyvärinen, Mikko Ollikainen, Mika Pietilä, Chijijoke Festus, Lasse Pohjola. Maalinteossa ovat kärkimiehistä onnistuneet parhaiten Jefferson Pires kuudella ja Olli Luoma-aho viidellä osumalla.

Sepsin miehistö täydentyy myös viime ottelusta, kun brassi Vitao on kärsinyt varoitustilin täyttymisestä tulleen ottelurangaistuksen ja Henri Saranpää sekä Eero Taipalus palaavat myös ruotuun. Poissa ovat enää loukkaantuneet Jani Asuintupa ja Samuli Mäenpää.

Sääennusteen mukaan lauantai-iltapäiväksi on luvassa taas helteinen sää. Verottaako pitkähkö bussimatka Oulusta vierasjoukkueen panosta, nähdään Keskuskentällä lauantaina klo 16.00. Ottelu on myös Veikkauksen Pitkävedon kohde n:o 6.

Luiz Antonion ennakkonäkemykset:

- Me pelasimme pitkästä aikaa hyvän pelin keskiviikkona Närpiössä, vaikka hävisimmekin. Ongelmana oli vain maalinteko. Joukkueen asenne on taas kunnossa ja uskon, että se jatkuu myös tästä eteenpäin. Meillä ei ole oikeastaan muuta vaihtoehtoa, kuin ottaa huomisesta pelistä kolme pistettä. Toki kunnioitamme vastustajaa, eikä OPS ole huono joukkue. Olen kuullut, että se saisi lisäksi huomiseen otteluun vahvistuksia AC Oulusta.