10.9.2006 |
|
TUS - Sepsi-78 0-0 |
| Sepsi-78 lisäsi kotijoukkue TUS:n ahdinkoa Kakkosessa viemällä 0-0-tasapelillä siltä sarjasäilymisen kannalta tärkeät kaksi pistettä. Lisäksi vierasjoukkue omasi ottelussa enemmän maalintekopaikkoja ja olisi niiden perusteella ansainnut kaikki kolme sarjapistettä. TUS lähti otteluun hyvällä asenteella ja yritti kovalla pelillä saada pelin ohjat käsiinsä. Erotuomari Suad Lulic salli alussa kovat otteet, mutta heilutti jatkossa keltaista korttiaan useasti. Ensimmäinen puoliaika oli kokonaisuudessaan melko tasaista pelaamista. Sepsin Marko Hutulle tuli jakson paras maalintekopaikka, mutta TUS:n maalivahdin kiertäminen ei tällä kertaa onnistunut. Kotijoukkueella ei ollut yhtään todellista maalintekopaikkaa, kun Juha-Jaakko Ulvila piti TUS:n kärkimies Sergei Panchenkon pimennossa. Sepsi haki toisella jaksolla vaihdoilla tuoretta voimaa kentälle ja sai vähitellen peliotteen itselleen. Vuorollaan maalintekoa pääsivät yrittämään kaikki neljä kärkimiestä, mutta viimeistely ei onnistunut. Marko Huttu pääsi viisi minuuttia ennen loppuvihellystä yksin läpi, mutta ampui maalin yli. Brassi Anderson sai kerran pallon ohi tyhjän maalin. Hyviä maalintekopaikkoja oli muillakin, mutta viimeistely oli puutteellista. TUS sai tasapelillä todennäköisesti heittää toiveet sarjapaikan uusimisesta. Pieni oljenkorsi sillä on vielä viikon päästä OPS-ottelussa. Sen parhaana palkittiin Markus Uusimäki ja Veikkauspisteitä keräsi eniten Alex Garzon. Myös Andrej Fadeichev voi olla peliinsä tyytyväinen. Etukäteen vaaralliseksi tiedetty Sergei Panchenko sen sijaan pysyi hyvin Jaska Ulvilan vartioinnissa. Joukkue oli hyökkäyspäässä saamaton, kun Panchenko ei saanut riittävästi apuja joukkuetovereiltaan. Sepsin peräpää on tänäkin vuonna toiminut hyvin. Joukkue on päästänyt sarjassa kolmanneksi vähiten maaleja, mutta vastaavasti tehtyjen maalien määrässä se kuuluu sarjan heikoimpiin. Nytkin yksi tehty maali olisi riittänyt ottelussa täyteen pistepottiin. Nyt onnistuttiin kuitenkin luomaan todellisia maalintekopaikkoja riittävästi ainakin yhteen maaliin. Aina maalinteko ei onnistu maailman huipputasollakaan hyvistä paikoista, mutta vähäinen tehtyjen maalien määrä kertoo selvästi, millä osa-alueella on jatkossa eniten parannettavaa. Sepsin paras pelissä oli Jaska Ulvila, joka sai kotiraadilta kaksi Veikkauspistettä. Lisäksi muita näkyviä olivat Marko Huttu ja Erkki Taurula. Seuraavaksi Sepsi kohtaa ensi lauantaina kotonaan FC Lynxin Rovaniemeltä. Lynx tarvitsee myös vielä lisäpisteitä sarjapaikan uusimiseksi. Sepsin kokoonpano: Luis Fernando; Jarkko Vesapuisto, Mika Kallio, Juha-Jaakko Ulvila, Erkki Taurula; Jani Asuintupa (56. min Ville Kukkanen (v)), Jukka-Pekka Salminen, Anderson, Petri Huttu (v)(71. min Juha Järvinen (v)); Marko Huttu (v), Kimmo Känsäkoski (v)(59. min Jussi Kankaanpää). |