11.6.2006 |
|
Sepsi-78-TUS4-0 (2-0) Suomen Cup |
| 20 min 1-0 Jussi Kankaanpää (Juha Järvinen) |
| 39 min 2-0 Jussi Kankaanpää (Mika Kallio) |
| 47 min 3-0 Juha-Jaakko Ulvila (Eero Taipalus) |
| 77 min 4-0 Jussi Kankaanpää (Jani Asuintupa) |
| Sepsi-78 kukisti vakuuttavasti toistamiseen viikon aikana TUS:n kotikentällään. Nyt lukemat olivat kotijoukkueelle 4-0 ja pelitapahtumiin nähden ne olivat pikemminkin liian pienet kuin suuret. Puoliajalle mentiin lukemissa 2-0. Voitto tiesi sitä, että Sepsi kohtaa ensi sunnuntaina Suomen Cupin kuudennella kierroksella kotonaan Veikkausliigan parhaimmistoon kuuluvan perinteikkään HJK:n. Jo alkuminuuteista lähtien Sepsi otti ottelun peliohjat käsiinsä. Ville Kukkasella ja Juha "Suke" Järvisellä oli hyvät maalintekopaikat, mutta maalivahti torjui vaivoin Villen laukauksen ja Suken laukaus meni niukasti takatolpan ohi. Avausmaali nähtiin ottelun 20. peliminuutilla, kun Suke antoi oikea-aikaisen pystysyötön Jussi Kankaanpäälle. Jussi karkasi läpiajoon ja sijoitti pallon vastustamattomasti alanurkkaan. Sepsin hyvästä erikoistilanteiden pelaamisesta saatiin esimerkki 39. minuutilla, kun Mika Kallion antaman kulmapotkun Jussi Kankaanpää puski näyttävästi maalin perukoille. Toista puoliaikaa ei ehtinyt kulua kuin kaksi minuuttia, kun Juha-Jaakko Ulvila jatkoi Eero Taipaluksen pitkän sivurajaheiton maaliin. Turvallisissa johtolukemissa Sepsi tyytyi hiljentämään tempoa pitäen kuitenkin pääasiassa pallon hallinnan itsellään. 77. minuutilla Jussi Kankaanpää täydensi hyvän iltapuhteensa tekemällä lähietäisyydeltä ottelun kolmannen maalinsa. TUS:n peliesitys oli nyt selvästi heikompi kuin viikkoa aikaisemmin sarjapelissä. Joukkueen kokoonpano oli kuitenkin lähes sama. Alakerrasta puuttui Olexander Stoliarov. Parhaana pelaajana vierasjoukkueesta palkittiin Lazlo Siklosi, joka uurasti hyvin keskikentän vasemmalla laidalla. Taitava kärkimies Sergei Panchenko väläytti ajoittain osaamistaan. Joukkue oli muuten melko vaisu. Sepsi oli koko joukkueena latautunut vastustajaa paremmin otteluun ja se näkyi mallikkaana pelinä. Toki se sai myös paljon tilaa pelinsä rakenteluun. Joukkue oli hyvin tasainen eikä siitä heikkoa lenkkiä löytynyt. Joukkuetta ja myös pelijärjestelmää oli hiukan muutettu aikaisemmasta, kun mm. keskikentältä puuttui kolme siellä aikaisemmin nähtyä vakiopelaajaa. Marko Huttu oli siirretty keskikentän pelintekijäksi ja hän onnistui tässä roolissa mainiosti. Kärjessä viilettivät vauhtiveikot Kankaanpää-Järvinen aiheuttaen jatkuvasti päänvaivaa TUS:n puolustukselle. Jussi Kankaanpää kruunasi iltansa hattutempulla ja palkittiin Sepsin parhaana pelaajana. Alakerta pelasi jälleen luotettavasti viimeisenä lukkonaan maalivahti Luis Fernando. Sepsille tuli tämän ottelun perusteella pelipaikoille uutta tarjontaa ja positiivista kilpailua, mikä ilahduttaa varmasti valmentajakaksikkoa. Päätuomarina vihelsi Johan Holmqvist. Esitys oli parempi kuin Sepsin ensimmäisessä kotipelissä ja koko tuomarikolmikon työskentely oli moitteetonta. - Tämä oli meiltä todella hyvä peli. Pelasimme nyt ylöspäin hyvin, pelaajat liikkuivat kiitettävästi ja syöttötyöskentely oli hyvää. TUS oli nyt vaisumpi kuin edellisessä pelissä, totesi valmentaja Luiz Antonio pelin jälkeen. Sepsin kokoonpano: Luis Fernando; Jani Asuintupa, Mika Kallio, Juha-Jaakko Ulvila, Mika Hiekka (62. min Kimmo Känsäkoski); Ville Kukkanen (78. min Samuli Mäenpää), Eero Taipalus, Marko Huttu, Petri Huttu; Jussi Kankaanpää, Juha Järvinen (64. min Tuomo Känsäkoski). |