13.3.2006

Edustusjoukkue viimeistelyleirille Espanjaan

Sepsi-78:n edustusjoukkue lähtee pelikauden 2006 viimeistelyleirille Espanjaan. Viime vuotiseen tapaan paikkana on Pilar de la Horadada. Paikka on Kaakkois-Espanjassa Välimeren rannalla Costa Blancan alueella. Paikkakunta on erittäin otollinen harjoitteluun, sillä vain noin viiden kilometrin ajomatkan päässä sijaitsee tunnettu urheilukeskus, jossa Sepsin käytössä on sekä hyväkuntoinen nurmikenttä että tekonurmikenttä. Leirin ajankohta on huhtikuun ensimmäinen viikko eli sopivasti kolme viikkoa ennen sarjan alkua, jolloin Suomessa pelikentät ovat vielä huonossa kunnossa. Sää paikan päällä on ollut jo nyt aurinkoinen ja päivälämpötila 26 astetta varjossa.

Mukaan lähtee lähes koko edustusjoukkue. Vain parilla pelaajalla on opiskelueste. Myös kaikki brassivahvistukset ovat tuolloin mukana ottamassa tuntumaa tulevan kauden joukkueeseen.

Järjestelyjen taustahenkilöinä ovat toimineet paikan päällä Espanjassa seinäjokelainen jalkapallomies Pertti Heikki Pohjola ja paikkakunnan urheilutoimenjohtaja.

Leirin aikana on tarkoituksena harjoitella kovaa kaksi kertaa päivässä ja pelata 1-2 harjoitusottelua paikallisia seuroja vastaan. Leiri palvelee hyvin myös pelijärjestelmien ja taktisten kuvioiden harjoittelussa ja aikaisemman kokemuksen mukaan myös hyvänä joukkuehengen nostattajana.