27.10.2007

Sepsi-78 päättäjäisiä vietettiin perjantaina perinteisesti Kampustalolla

 

Sepsi-78 vietti "omassa perhepiirissä" kauden 2007 päättäjäisiä Kampustalolla perinteisesti perjantai-iltana. Seuran ylimääräinen kokous oli kaksi päivää aikaisemmin hyväksynyt Sepsi-78:n edustusjoukkueen yhdistymisen TP-Seinäjoen kanssa uuden seuran alle ja niinpä päättäjäisissä oli aistittavissa selvää haikeutta Sepsin edustusjalkapallon poistumisesta Palloliiton sarjoista. Edustusjoukkue saikin vastaanottaa tavanomaista suuremmat ablodit palkintojen jaossa.

Puheenjohtaja Jukka Pikkarainen toivotti aluksi yleisön tervetulleeksi tapahtumaan. Tilaisuus avattiin perinteisesti Suomen ja seuran lipun esiinmarssilla. Puheenjohtaja kertoi aluksi, että edustusjoukkueen viimeisen pelin aikana seuraväki sai mieliä pysähdyttävän tiedon pitkäaikaisen seura-aktivistin Esa Riihimäen äkillisestä poismenosta. Tämän johdosta vietettin hiljainen hetki Esan muistoa kunnioittaen.

Puheenjohtaja Pikkarainen luonnehti mennyttä kautta historialliseksi monessakin mielessä:

- Seuran junioritoiminta on ollut pitkästä aikaa voimakkaassa kasvussa. Kuluneena kautena juniorimäärä saavutti yli 200 lisenssipelaajan määrän. Tästä kiitos kaikille vetäjille ja taustatyössä mukana olleille! Toivottavasti sama suuntaus jatkuu myös tulevaisuudessa!

- Luiz Antonion nimeä kantava junioriturnaus onnistui tänä vuonna yli odotusten. Ensi vuoden turnauksen järjestelyt ovat jo hyvässä vauhdissa. Palaute turnauksesta on ollut pelkästään positiivista ja ensimmäiset ilmoittautuivat ensi vuoden turnaukseen jo heti tämän vuoden turnauksen jälkeen. Kiitos järjestelyissä mukana olleille!

- Luiz Antonion jalkapallokoulun järjestäminen ei tänä vuonna onnistunut yhteensattumien vuoksi, mutta se pyritään taas järjestämään ensi vuonna Kuortaneella.

- Seinäjokelaisen jalkapalloilun harjoitusolosuhteet tulevat muuttumaan uuden rakennettavan kuplahallin myötä. Harjoitusolosuhteet tulevat paranemaan merkittävästi, mutta valitettavasti tämä tietää myös harjoittelun menojen kasvua. Toivottavasti yksityinen taho hinnoittelee vuorot maltillisesti niin, että mahdollisimman moni juoniorijoukkue pystyy siellä harjoittelemaan.

- Suurin muutos koko seinäjokelaisessa jalkapalloilussa tulee kuitenkin olemaan Sepsin ja TP-Seinäjoen päätös yhdistää voimansa edustusjoukkue tasolla. Uudesta seurasta on tarkoitus luoda koko maakunnan joukkue ja toivottavasti se saa hyväksynnän kaikilta jalkapalloihmisiltä Seinäjoella ja lähikunnissa. Tästä eteenpäin Sepsi tulee olemaan junioritoimintaan keskittyvä jalkapalloseura, jonka tarkoitus on kasvattaa pelaajia ns. kaupunkijoukkueelle. Tällä hetkellä seuralla on joukkue 5. divisioonassa, mutta järkevää olisi koettaa nostaa tämä joukkue nelos- tai miksei kolmosdivariinkin, jolloin varmistettaisiin junioreille mahdollisuus pelata mehdollisimman korkealla tasolla ennen siirtymistä ns. kaupunkijoukkueeseen.

- Suomen Palloliitto täytti tänä vuonna 100 vuotta. Piirin juhlia vietettiin 21.4. Vaasassa. Juhlassa palkittiin Palloliiton kultaisella merkillä Sepsistä: Aarne Rosenlund, Kari Taira ja Martti Korg.
Lisäksi Sepsin johtokunnan päätöksellä palkitaan tässä tilaisuudessa seuraavat henkilöt:

Palloliiton Hopeinen merkki: Arto Havusela, Tapani Kallio, Harri Koskela, Markku Asuintupa, Taisto Kangastupa, Kauko Salo, Olli Kukkanen, Unto Huttu, Kauko Vesapuisto, Tapio Haavisto, Veli-Matti Latosaari, Saku Riihimäki, Mikko Lampi ja Kari Kallio-Valkama.

Palloliiton seuratoimijan perusmerkki: Matti Marttila, Esko Haanpää, Pekka Kontiola, Marja-Liisa Niemi, Kai Niemistö, Seppo Saranpää, Luiz Antonio Moraes, Julio Vallejo Medina, Helena Hannu, Vesa Korg, Sami Korg, Pia Korg, Anne Suokas, Petri Huttu, Sari Kristola, Tommi Riihimäki, Sami Orava, Mika Puska, Keijo Kytölä, Petri Näykki, Olli Isotalo, Lasse Martois, Tero Kankilampi, Anneli Rintamäki, Jatta Takala, Eija Takala, Timo Hyytinen, Seppo Luomapuro, Johannes Kauppi, Jorma Hakala, Veli-Matti Penttilä, Jukka Pikkarainen.

Puheenjohtaja korosti tässä vaiheessa talkootyön tärkeydestä seuran talouden kannalta. Joulukalentereiden myynti alkaa heti päättäjäisten jälkeen. Seuratoimintaan tarvitaan myös uusia henkilöitä.

Edustusjoukkueen Juha Järvinen piti puheen joukkuekavereille:

- Koko kauden voisi tiivistää parilla kympillä. Loppusijoitus 10 meni alta odotusten. Kausi alkoi hyvin, mutta mitä lähemmäs kymmentä astetta mittari laski, sitä mukaa putosi myös sarjasijoitus. Kaiken kaikkiaan pelit menivät kuitenkin hyvin ja sarjapaikka säilyi helposti. Seinäjoen herruus keskinäisten otteluiden perusteella siirtyikin smurffeille vuosikausiksi. Toinen kymppi menee ehdottomasti tälle joukkueelle. Koko kesän pidimme yhtä, nauroimme samoille jutuille ja joskus katsoimme illanistujaisissa jopa teeveetä. Vaikka emme valitettavasti ensi vuonna näytä enää niin hyviltä kuin tänään, muistoista emme ikinä luovu. Ollahan ylpeitä ittestämme! Kiitos poijjaat, teitä tulee ikävä!

Ennen joukkueiden palkintojen jakoa puheenjohtaja Pikkarainen palkitsi vuoden sepsiläisen perheen:

- Ennen varsinaista joukkueiden palkintojen jakoa haluan palkita vuoden sepsiläisen perheen. Perusteluina voisin mainita: koko perhe on ollut mukana talkootöissä , Petri on esimerkillinen joukkueenjohtaja, toimii junioritoimikunnassa ja hänellä oli suuri panos Luiz Antonio Turnauksen onnistumisessa.

Vuoden sepsiläinen perhe: Näykkien perhe.

Palkitut joukkueittain:

G-juniorit: Arttu Saari, Samuli Yli-Kahila ja Joni Hautala.

F-juniorit: Tuomas Kellokoski, Mikael Martois ja Santeri Näykki.

E-juniorit: Joni Kankilampi, Pauli Latva-Kokko ja Niko Hietaharju.

D95-juniorit: Jerry Saarikangas, Juuso Kitinoja ja Niilo Heikkilä.

D94-juniorit: Sami Hakala, Joona Hautala ja Jarkko Orava.

Edustusjoukkue: Mikko Kärki, Jarkko Vesapuisto, Jani Asuintupa.
Taistelija 2007: Jukka-Pekka Salminen. Asennepelaaja 2007: Alexei Budko.

Vuoden nappula: Tuomas Rintamäki.

Kuvia tulossa...


<< Aikaisemmat uutiset














© 2005-2007 Sepsi-78