Kevätkausi on paketissa ja siitä vielä muutama sana. Mukaan on mahtunut aika tasaisesti voittoja, tappioita ja muutama tasapelikin. Tärkein tavoite pelaamisessa on kehittyä jalkapalloilijoina ja joukkueina, ja tässä suhteessa on menty eteenpäin kaikilla sarjatasoilla.
Tähän tähtää myös joukkueiden pelitapa, jossa peliä avataan pääsääntöisesti lyhyillä syötöillä maata pitkin ja yleensä keskikentän kautta. Ehkä katsomossakin on laitettu merkille, että hyvin monet joukkueet muutamia seuroja lukuun ottamatta pelaavat hyvin erilaista jalkapalloa, jossa luotetaan paljon pitkiin avauksiin sekä yhden tai kahden nopean ja taitavan pelaajan suorituksiin. Tällä tavoin pelaamalla voisi hyvin todennäköisesti saavuttaa jonkin verran parempia tuloksia, mutta lajitaitoja se ei juuri palvele. Tämä tulee korostumaan isolla kentällä, jossa pitkällä avauksella ei enää pääsekään kuin kentän puoliväliin.
Ykkösessä pelattiin parempi kevätkausi kuin vuosi sitten. Melkeinpä kaikki joukkueet pystyttiin haastamaan hyvin, myös hallitsemaan pelejä pitkiä jaksoja. Meillä oli monta ottelua, joissa vähintään toinen puoliaika pelattiin tasavahvasti tai jopa hallittiin ja pidettiin palloa. Tässä on yksi hyvä kehityskohde syksylle!
Kolmosessa pelattiin vahva kevät ja oltiin aika lähellä puhdasta voittosarjaa. Tämä oli ennakkoon tavoitteenakin. Pelit jatkuvat hyvien esitysten johdosta Kakkosessa, ja sielläkin on hyvät saumat pärjätä.
Nelosessa on nähty monta hyvää taistelua ja venymistä voittoon. Peli on kehittynyt kovasti, ja parhaimmillaan on ollut hienoa seurata, miten pallo liikkuu kentällä pelikirjan mukaisesti!
Harjoitukset jatkuvat normaalisti maanantaina 15.7. Syyskauden pelit käynnistyvät elokuun alussa ja jatkuvat todennäköisesti aivan syyskuun loppuun asti. Pelaamme syksyllä kolmea sarjaa: P13 Kakkosta ja Nelosta sekä P14 Kolmosta. P14-sarjassa pelataan isolla kentällä 11 v. 11 -peliä. Tähän sarjaan osallistuvan joukkueen runko on pääpiirteissään sama, joka on kevätkaudella pelannut Ykköstä. Alkava syyskausi on tämän ikäluokan viimeinen 8 v. 8 -pelimuodolla, joten lähdemme myös harjoituksissa kääntämään hiljalleen katseita enemmän ja enemmän ison kentän peliin.
06.08.2024 16.38 | Pori Cup 2024 |
06.07.2024 12.29 | Kevätkauden päätös |
29.04.2024 09.56 | Harjoitusleiri Kuortaneella |
14.04.2024 12.05 | Kaiku HR-turnaus 2024 Vaajakoski |
20.03.2024 16.08 | SJK CUP 2024 P13 15.3. - 17.3.2024 Ilkka-Areena |
14.02.2024 12.48 | Kauhajoen Karhun talviturnaus 10.2.2024 |